10. Kristallipallo



Ei Kaatri varsinaisesti vihannut Risteriä, muttei toisaalta pitänyt tätä ystävänäkään. Rister oli riesa, josta hän oli kärsinyt koko elämänsä. Niin kauan kuin Kaatri muisti Rister oli häärinyt jossain ympärillä, kiusannut ja ivannut, mitä tahansa Kaatri oli tehnyt. 
Nyt mies istui hiljaa penkillä Kaatrin vieressä, kuten oli tehnyt jo viikon. Ensimmäisen päivän jälkeen, mies oli lakannut pitämästä hänelle seuraa. Päivä toisensa jälkeen tämä istui vaitonaisena Kaatrin vierellä, korkeintaan vihelteli alakuloisesti aikansa kuluksi. 
- Ehdimmekö tänään kartanoon? Kaatri kysyi, katkaistakseen hiljaisuuden. 
- Kai me tällä vauhdilla, mies vastasi, kääntämättä katsetta kysyjään. 
Tämä uusi etäinen Rister tuntui oudolta, ei pahalta, muttei hyvältäkään.
- Onko se hieno?
- Kartanoko? Onhan se, Sarvilahti on näkemisen arvoinen paikka. Jos saat tilaisuuden, kannattaa piipahtaa sisällä.
- En kai minä, kuka minua nyt sisään kutsuisi. 
- Ei sitä koskaan tiedä, naiset ovat halukkaita näkemään tulevaan, muistelen että eukko tapasi istui illat kartanon sinisessä salissa ja ennustaa naisille.
- Niinkö? Tarkoitatko että minä voisin?
- Sinun pitää, jos he sitä tahtovat, muuten joudumme kaikki yöpymään tienlaidassa, eikä se ole ollenkaan niin mukavaa, kuin kartanon tiluksilla, jossa hevosille riittää ruokaa ja me muutkin saamme ehkä muonatäydennystä.
- Ai, Kaatri sanoi. - Kai minun pitää ennustaa heillekin vain hauskoja asioita.
- Voit ennustaa pieniä murheita, mutta älä vaivaa heitä totuudella, vaikka sen näkisit.
- En minä mitään näe, käsistä, sen enempää kuin korteistakaan.  
- Kyllä sinä näet, eukko oli ihan varma asiasta. Hän sanoi ettet halua nähdä.
- Millaista kartanossa on? Onko siellä peilejä joissa on kultakehykset? Syövätkö he kullatuilta lautasilta?
- Ei, hölmö. Sarvilahti on ihan tavallinen suomalainen kartano, ei siellä ole kultaa ja timantteja, mutta posliiniastioita saatat nähdä, ja hopeisia kynttilänjalkoja.
- Olenhan noita nähnyt vaikka kuinka, Kaatri puuskahti. - Eukollakin on hopeinen kynttilänjalka, jonha hän tapasi laittaa pöydälle ennustaessaan.
- Ota kristallipallo mukaasi, he pitävät suureellisista asioista. 
- En ole ennustanut pallosta.
- Huomenna saat ennustaa.

Istuessaan sinisessä kamarissa, pienen pyöreän pöydän ääressä, Kaatri veti syvään henkeä. Pöytää peitti yönsininen samettiliina, valkea kynttilä paloi hopeisessa korkeassa kynttilänjalassa ja suoraan Kaatrin edessä pöydällä oli kristallipallo. Kaatri katsoi palloa eri suunnista, ei siinä näkynyt kuin huoneen heijastus, kynttilänliekin lepatus ja hänen oma hahmonsa. Kaatri peitti pallon sinisellä silkkiliinalla. 
- Iltaa, nainen sanoi oven avattuaan. - Voinko tulla?
- Iltaa, Kaatri sanoi vakavasti ja osoitti naiselle pöydän toisella puolen olevaa tuolia. - Olkaa hyvä.
Nainen istui alas, Kaatri istui hetken hiljaa ja hymyili naiselle salaperäisesti. Pikaisella vilkaisulla Kaatri kävi läpi naisen ulkoiset piirteet, vilkaisi vasenta nimetöntä ja hiuksia joissa ei näkynyt harmaan välkettä. Sitten hän veti liinan pallon päältä ja keskitti katseensa kohtaan, johon kynttilänliekki heijastui.
Istuttuaan pitkään hiljaa, Kaatri veti henkeä ja nosti kätensä pallon ylle. Juuri kun käden varjo peitti kynttilän heijastuksen pallon sisällä välähti. Kaatri säikähti, katsoi naista, mutta koska tämä ei näyttänyt reagoivan mitenkään, Kaatri siirsi katseensa takaisin palloon.
Pallossa myrskysi, meri raivosi vaahtopäinä. Vähitellen Kaatri erotti vaahtopäiden seasta aluksen, jonka purjeet olivat riekaleina. 
- Joku läheisenne on matkalla, Kaatri aloitti ja katsoi naista, varmistaakseen ettei tämä nähnyt sitä, minkä hän itse näki.
- Mieheni on palaamassa Tukholmasta, nainen hymyili ja nyökkäsi. 
- Miehesi matkalla on ongelmia, Kaatri kuiskasi ja siirsi hiukan käsiään, nähdäkseen syvemmälle palloon. 
- Ei kai hänelle tapahdu mitään pahaa, nainen säikähti. 
Kaatri mietti, voisiko kertoa mitä näki, vai valehtelisiko naiselle. Siinä tapauksessa tämä kuulisi uutiset ehkä vasta päivien kuluttua. Kaatri teki päätöksen, kosketti naisen kättä ja hymyili rohkaisevasti. - Näen ongelmia matkalla.
- Näetkö muuta?
Kaatri tuijotti palloon, vaahtopäät sammuivat, kuva himmeni. Juuri kun Kaatri oli nostamassa katseensa, jotta nainen saattaisi lukea hänen kasvoiltaan huonoimmat uutiset, hän näki laivan, purjeet olivat riekaleina, mutta laiva oli muuten vanhingoittumaton. - Miehesi palaa kotiin, ehkä hiukan myöhemmin, kuin oli tarkoitus, mutta miehesi palaa kyllä.

- Oi kiitos, nainen sanoi ja ojensi Kaatrille kolikkopussin. - Ota vain kaikki, jos et puhunut totta, tulen perimään rahat takaisin, kun tulet seuraavan kerran, nainen sanoi ja hymyili. - Ja jos olet oikeassa, olet ansainnut joka lantin. Sillä se joka näkee onnellisen lopun, ennen aikojaan, tuo hyvää onnea juuri siihen hetkeen, jolloin onnea eniten tarvitaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti