13

Yön aikana pakkanen kiristyi, niin että Kaatri heräsi ja mietti hetken, miten kamalaa olisi nousta lämpimien vällyjen välistä laittamaan kaminaan tuli. Jos tulta ei laittaisi, lämpötila laskisi aamuun mennessä niin, että hiukset olisivat herätessä kuurassa. 
Pakottaen itsensä kylmälle lattialle, Kaatri täytti pienen kaminan pesän ja sytytti tulen. Savu tunki suoraan vaunuun, Kaatri tarkisti että pieni pelti oli vedetty auki. Suljettuaan savuttavan luukun, Kaatri seurasi kuinka valkea savuvana kiersi luukun reunan raosta. Pian pieni vankkuri oli niin täynnä savua että Kaatrin oli pakko avata ovi ja päästää jäinen yöilma sisään. 
- Mikä tähän nyt, Kaatri mutisi, veti vaatteet päälleen ja toisen kerroksen ennen kuin veti huovan harteilleen ja astui ulos. 
Yöllä oli satanut lunta, sitä oli puoleen väliin pohjetta, Kaatri tuijotti lunta ja jalkojaan ja käänsi hitaasti katseensa vankkurin kattoa kohti. Pieni vaunu oli paksun lumipeitteen alla, piipusta ei näkynyt kuin kohouma valkealla katolla.
Kiroten mielessään laiskuuttaan, ettei ollut illalla laittanut valkeaa kaminaan, Kaatri mietti miten pulman ratkaisisi. Ja kun mitään muuta ratkaisua ongelmaan ei näkyny, hän taittoi huovan ja laittoi sen portaille ja lähti kapuamaan pieniä rautaisia tikkaita vaunun katolle.
- Kaatri, mitä hitto sinä teet? Rister huusi juosten lumihangen poikki.
- Savupiippu on tukkeutunut lumesta, kamina ei vedä, ajattelin
- Ajattelit kiivetä jäiselle katolle puukengissä keskellä yötä? Mieleesi ei tullut, että jos liukastuisit sinut löydettäsiin aamulla jäisenä tuosta maasta?
- Ei, kamina savuttaa kamalasti, pakko piippu on saada auki.
- Anna olla, edes minä en kiipeä tässä säässä puhdistamaan piippua, sen ehtii huomenna.
- Vaunu on jääkylmä jo nyt, aamulla nenästäni kasvaa jääpuikko, Kaatri puuskahti ja siirsi kätensä seuraavalle jäiselle rautapienalle.
- Tyhmä nainen, Rister karjaisi, tarttui Kaatria vyötäröltä ja vetäisi tämän syliinsä. - Edes järkipuhetta et usko. 
- Pakkohan minun on, Kaatri sanoi ja tunsi ettei itku ollut kaukana.
- Ole hupsimatta, tiedät ihan hyvin että kuka tahansa majoittaa sinut täksi yöksi. Olisit koputtanut tirehtöörin ovelle.
- En tullut ajatelleeksi.
- Etpä tietenkään, minä ite, vaikka henki menisi. Miksi on niin vaikeaa pyytää apua, kun sitä tarvitsee?
- Mistä minä sen tietäisin.
Rister ei puhunut enempää, kantoi Kaatrin Hilden vaunun ovelle ja pukkasi oven auki.
- Et sinä näin voi. Kaatri puuskahti. - Hilde? 
- Olen asunut Hilden vaunussa jo viikkoja, Rister sanoi ja pudotti Kaatrin vaunun vuoteenlaidalle istumaan.
- Ai, en tiennyt.
- Sinä et juuri muiden asioita seuraa, Rister nauroi ja lisäsi kaminaan pari puuklapia. - Mikä on kyllä hieno ominaisuus naisessa, mies jatkoi ja nosti vesikattilan liedelle. 
- Missä Hilde nyt asuu?
- Mietippä sitä, Rister sanoi yrittämättäkään peittaa kirpeää sointia äänessään.
Kaatri avasi suunsa ja sulki sen, tietenkin Hilde oli Franssin luona, asunut jo viikkoja samassa vaunussa, eikä Kaatri ollut edes ymmärtänyt asiaa. Tai oli ymmärtänyt, muttei halunnut ymmärtää, ei halunnut tietää. 
- Mihin sinä menet nukkumaan? Kaatri kysyi, miehen kaadettua kiehuvaa vettä kahteen kuppiin.
- Minä en mene minnekkään, nukun vuoteessa, mies totesi, sekoitti veteen kaakaojauhetta, paljon sokeria ja kaatoi lopuksi tilkan rommia kumpaankin kuppiin, ojentaen toisen Kaatrille. - Ole hyvä.
- Missä minä sitten nukun? Kaatri ihmetteli kupin otettuaan ja käänsi päätään puolelta toiselle pienessä vaunussa.
- Me nukumme tuossa sängyssä.

- En usko, Kaatri suutahti, läikytti kaakaota hameelleen ja tunsi halua parkua, kuin pikkytyttönä kadotettuaan kauniin kiiltokuvan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti