15.

- Hyvää iltaa! Tirehtööri huusi, heilautti kättään ympäri telttaa, ja toisti. - Hyvää iltaa rakkaat ihmiset ja tervetuloa sirkukseen. Tänä iltana tulette näkemään huimia esityksiä, upeita hevosia, rohkean leijonan kesyttäjän, ja kauniita trapetsitaiteilijoita. Olette todistamassa hienointa esitystä, jonka konsanaan olette nähneet.
Verhon takana Kaatri katsoi kuinka tirehtööri toivotti ensimmäisen esiintyjän areenalle, kumarsi syvään ja palasi verhojen taakse, Kaatrin vierelle. 
- Menikö se hyvin? Tirehtööri kysyi, verhojen laskeuduttua.
- Tottakai, kuten aina, Kaatri nauroi. 
- Tänään tuntui, ettei yleisö oikein ollut mukana.
- Jos eivät olleet vielä, tulevat mukaan kyllä, kunhan Hilde on päässyt ohjelmanumeronsa loppuun.
- Niin, olet varmasti oikeassa, tirehtööri sanoi ja istui taitettavalle tuolille.
- Oletko kunnossa?
- Ei minua mikään, tuntuu vain niin turhalta, kun Rietrikka ei enää ole mukana.
- Minäkin kaipaan häntä, Kaatri huokaisi ja istui tuolin vierelle muhilla peitettyyn maahan. - Tuntuu oudolta, ilman eukkoa, Kaatri ei osannut puhutella edesmennyttä äitipuoltaan tämän kastenimellä ja tunsi olonsa hiukan noloksi tuon vuoksi. 
- Luulin aina että eläisimme yhdessä viimeiset vuodet, tämän piti olla viimeinen kiertua. Siksi minä Tampereelle, ajattelin että tämän joulun jälkeen, lause jäi kesken, tirehtöörin poimiessa nenäliinan taskustaan. 
- Aiotko lopettaa? Entä me, mitä me teemme, jos lopetat? Kaatri mietti ääneen. - Eihän sirkusta ole, ilman sinua?
- Kaikki taiteilijat ovat niin taitavia, että saavat kiinnityksen mihin tahansa sirkukseen.
- Niin ovat, kaikki, Kaatri sanoi hiljaa. - Paitsi minä.
Sanoja seurasi pitkä hiljaisuus, tirehtööri tuijotti verhojen raosta pilkistävää tähtitaivasta ja kääntyi lopulta Kaatrin puoleen. - Tarkoitus oli, että etsimme sukulaisesi, että palautamme sinut kotiisi. 
- Ei minulla ole muuta kotia.
- Sinulla on sukulaisia jossain Suomessa.
- Ei. Minulla ei ole missään ketään, jonka tuntisin, paitsi seurueessa olevat ihmiset, Kaatri puuskahti. 
- Lapsi hyvä, sinä olet jostain Tampereen seudulta kotoisin, varmasti joku muistaa sinut.
- Muistaa minut? Eukko poimi minut, kuolleen äitini käsivarsilta, jos minulla olisi sukulaisia, eivätkö he olisi huolehtineet minusta?
- Silloin elettiin vaikeita aikoja. 
- Vaikeita tai ei, olisin kuollut siihen tien varteen, ellei eukko olisi poiminut minua mukaansa, Kaatri huusi ja tunsi miten kyyneleet valuivat poskille.
- Kaatri hyvä, tirehtööri ojensi kätensä kuten tuhat kertaa aiemmin, poimiakseen itkevän lapsen syliinsä, mutta nyt tuo lapsi, jota mies oli tuhannet kerrat lohduttanut, oli kasvanut aikuisen naisen mittoihin. - Kaatri, tule tänne, mies sanoi ja ojensi kätensä.
Kaatri siirtyi lähemmäs miestä, antoi tämän kiertää kätensä harteilleen ja nojautui tämän reittä vasten. - Ei minulla ole muuta kotia, Kaatri huokaisi, miehen nostettua kätensä hänen hiuksilleen.

- En minä sinua ole häätämässä, tirehtööri kuiskasi paksusti. - Sinulla on aina koti, siellä missä olen. Eihän minulla ole muita lapsia, kuin sinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti