4. Löytölapsi



- Missä nukut kun pakkaset tulevat? Kaatri kysyi, eukon kadottua vankkureiden takaosaan.
- Kannatko huolta minusta, Rister naurahti kuivasti.
- En, mietin vain.
- Häiritsisikö sinua jos sanoisin, että nukun aina lämpimässä paikassa. 
- Ei häiritse. Hyvä ettet nuku taivasalla, saisit vielä kuolemantaudin, eikä kukaan tulisi katsomaan sirkusta jollei sirkuksessa ole taikuria.
- Oletko tuota mieltä? Miehen ääni ei enää ollut huvittunut, tämä kuulosti melkein siltä, että oli otettu sanoista.
- Ehkä Laurentsin perhe riittäisi. Heidän hevosensa ovat niin upeita, ja pikku Bablokin osaa jo tehdä voltin hevosen selässä.
Mies vaikeni, edellä menevien raskaiden vankkureiden rattaat olivat rikkoneet tien hyhmeisen pinnan, ja nyt rattaat upposivat syvälle liejuun, vaikka Rister teki parhaansa, pysyäkseen poissa syvimmistä urista. 
- Aiotko sinä jäädä sirkukseen? Rister rikkoi lopulta hiljaisuuden.
- Miten niin jäädä? Minähän olen aina ollut sirkuksessa, Kaatri suutahti. Se että hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi, tuntui riittävän pahalta, mutta että Risterkin alkaisi kyseenalaistaa hänen mukana olonsa tuntui kertakaikkiaan kurjalta. 
- Sinä et ole sirkuslainen, sinä olet jotain muuta.
- Minä en muista siitä muusta mitään, joten olen iloinen että minulla on ihmisiä joita saatan sanoa läheisikseni. 
- Muistan kun eukko löysi sinut.
- Muistatko? Kaatrin ääneen tuli uusi innostunut sointi. - Kerro kaikki mitä tiedät.
- En voi, eukko vannotti meitä kaikkia pitämään suumme.
- Et voi ensin sanoa että muistat ja sitten evätä nuo muistot minulta. Kyse on minun elämästäni.
- Ei siinä ollut mitään kovin dramaattista. 
- Sen minä päätän, jahka saan tietooni, mitä tapahtui. Missä se tapahtui?
- Olimme Suomessa.
- Sielläkö minne olemme nyt menossa? Tirehtöörin kotimaassa?
- Niin, olimme esiintyneet Tampereella, tirehtöörillä on siellä talo, vaikkei hän tunnu sitä muistavan.
- Talo, sellainenko oikein joka seisoo kivijalan päällä?
- Ehkä sitä pitäisi sanoa kartanoksi, siinä on huoneita melkein kuin Talvipalatsissa.
- Tuota en usko. 
- Sanoinkin melkein, Rister suutahti. - Haluatko kuulla miten tulit sirkukseen?
Kaatri vaikeni ja puristi kädet hameensa helmaan. Ruskeat virkatut rannekkeet saivat vaaleat ranteet näyttämään hoikemmilta, kuin ne oikeasti olivat. 
- Olimme purkaneet teltan Hämeenlinnassa, se on kaupunki Tampereen eteläpuolella. Eukko oli lähtenyt illalla ennustamaan keskikaupungille, joku rouva oli järjestänyt naisten illan ja eukko ennusti isolle joukolle naisia. 
- Ei kai hän silloin ollut niin vanha kuin nykyisin? Kaatri ihmetteli. - Onko häntä koskaan puhuteltu nimeltä?
- Rietrikka Simel, se on hänen nimensä kirkonkirjoissa. Reetuksi hän itseään sanoi, mutta kun sinä tulit leiriin, hän alkoi itse käyttää itsestään nimitystä eukko, älä kysy miksi. 
- Kertoiko hän mistä minut löysi? 
- Olit pieni ja paruit punaisena, sen silkkisen peitteen sisässä, joka on vuoteesi päädyssä.
- Senkö punaisen? 
- Sen juuri. Olit pieni ja punainen, ehkä olit nähnyt nälkää, koska rauhoituttuasi näytit melkein vanhalle, kasvoiltasi, mutta se muuttui viikossa, kun sait maitovelliä. Poskesi pyöristyivät niin, että luulimme sinusta tulevan yhtä paksu kuin juottoporsas. 
- Äsh, oliko minulla mitään muuta mukana?
- Ei, eukko sanoi, ja muista ettet kuullut tätä minulta.
- En kerro kenellekkään.
- Eukko sanoi että poimi sinut nuoren naisen sylistä, nainen oli kuollut nälkään tai viluun ja sinä paruit repien häntä hiuksista.
- Oliko hän äitini? 

- Niin me päättelimme. Eukko kävi kyselemässä seuraavana päivänä, josko joku kaipaisi lasta, mutta kukaan ei tuntunut sinua kaipaavan. Sirkuksen oli korkea aika siirtyä leudommille alueille talven tieltä ja niin sinä jäit leiriin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti