5. Onnettomuus



Kaikki tapahtui niin nopeasti, että vasta istuessaan märässä maassa, Kaatri ymmärsi vankkurin kaatuneen. Kokeiltuaan pikaisesti, että luut olivat ehjät, Kaatri nosti katseensa hämärtyvässä illassa ja yritti ymmärtää mitä oli tapahtunut. 
- Oletko kunnossa, Rister kyykistyi Kaatrin viereen ja kosketti tämän olkaa. 
- Ihan kunnossa, mitä tapahtui?
Mies ei vastannut, sillä tämä oli jo noussut kaatuneiden vankkureiden sisään. Kaatri seurasi miestä, ja jähmettyi aloilleen. Rister ravisteli eukkoa olkapäästä, mutta ennen kuin mies siirsi kätensä vanhan naisen kaulalle, Kaatri tiesi, ettei tämä löytäisi sykettä suonelta. 
Kaatri kääntyi, kiipesi takaisin tienpientareelle ja antoi ylen, kauan ja hartaasti.
- Mitä tapahtui, tirehtööri kiirehti Risterin luo rikkoutuneen vankkuripeitteen alle. - Mitä täällä tapahtuu?
- Ajoin kai kiveen, pyörä hajosi. Tie on surkeassa kunnossa.
- Onko hän? 
- Hän on poissa, Rister sanoi vaisusti ja veti peitteen rojujen keskellä makaavan naisen kasvoille. 
Kaatri istui maassa, kietoi kätensä ympärilleen ja huojutti hiljaa itseään. Jos toivoisi oikein kovasti, palaisiko kaikki hetkeen ennen onnettomuutta, saattoiko onnettomuuden estää. Kumpa hän vielä olisi lapsi ja uskoisi Risterin  taikavoimiin. 
- Kaatri? Tirehtööri huhuili pimenevässä illassa. - Tyttö, missä sinä olet?
- Tässä, Kaatri vastasi melkein miehen jaloista, saaden tämän säikähtämään. 
- Voi pikkuraukkaa, tirehtööri sanoi ja kietoi huovan Kaatrin harteille. - Nouse ylös sieltä kylmästä, mennän vaunuuni, keitän mustaa teetä, se rauhoittaa mieltäsi, laitetaan oikein paljon sokeria. 
Kaatri seurasi tahdottomana miestä ja mietti, kuvitteliko tämä tosiaan sokerin korvaavan menetyksen. Kaatri ei vastustellut miehen istuttaessa hänet hienoon nojatuoliin, ei vaikka hänen vaatteensa olivat yltä päältä savisessa kurassa. 
- No pitipä tämän nyt sattua, olinhan minä hiukan varautunut, mutta silti että näin yllättäen, tirehtööri puheli itsekseen nostaessaan pannun liedelle. - Tyttörukka, mies toisteli hiljaisella äänellä.
Ulkona kävi hälinä, miesten nostaessa vankkurit takaisin tielle, lyhdyt vilkkuivat ikkunan takana, mutta Kaatri ei jaksanut välittää. 
Saatuaan lämpimän kupin käsiinsä, Kaatri keskittyi tuijottamaan tummaa nestettä. 
- Laitetaan siihen vähän lämmikettä, tirehtööri sanoi ja kaatoi reilun tujauksen rommia teen sekaan. - Noin, juohan nyt tyttörukka. 
Kaatri joi kuuliaisesti, vaikka tee oli väkevää ja pahaa ja poltti nielussa, mutta lämpö teki kuitenkin jollain tapaa hyvää, turruttaessaan kurkussa kääntyilevän suuren palan. Kaatri keskittyi juomaansa, estääkseen ajatuksia kasaantumasta liian suuriksi lauseiksi.
- Ei sinulla tyttörukka ole hätää, jatketaan kuten tähänkin asti, tirehtööri selitti, juoden pienen lasillisen rommia ja kaataen lasin uudelleen täyteen. - Ihan kuten tähänkin asti, joko sinä osaa ennustaa? 
Nostaen katseensa Kaatri yritti selvittää, tarkoittiko mies mitä sanoi. Rahako tätä vain huoletti, se että osa tuloista jäisi saamatta, jos sirkuksessa olisi ennustajaa.
- Osaan minä, mutten uskalla.
- Älä höpsi tyttö hyvä, siinä rohkeutta tarvita, hölmöt uskovat mitä vain kerrot, kunhan kerrot sopivasti hyvää, pikkiriikkisen murheita ja suurta onnea. 
- Niin, Kaatri huokaisi ja laski tyhjenneen kupin pienelle intarssiakuvioidulle pöydälle. 

- Otatko lisää? Mies kysyi, kaataen jo seuraavan teekupillisen. Lisättyään reilusti sokeria, mies kilisytti lusikkaa kupin reunaa vasten, maistoi hiukan ja kaatoi sekaan rommia. - Siinä, juohan vielä tuo. Noin, sinähän oletkin reipas tyttö, mies hymyili hiukan surumielisenä ja siirsi ikkunan edessä olevaa verhoa, nähdäkseen tarkemmin, kuinka miehet häärivät tiellä. Miehet korjasivat vankkurin rattaan, niin että ne saisi vedettyä perille Kuokkalaan, siellä seppä saisi laittaa renkaan ympärille uuden vanteen, ja siitä tulisi parempi kuin uusi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti