9.



- Herää unikeko, Frans sanoi Kaatrin istuessa nuotion lämmössä. 
Esitys oli päättynyt tunteja sitten ja miehet olivat saaneet teltan purettua ja pakattua. Kaatri vältteli omaan vankkuriinsa menoa viimeiseen saakka. Vaikka hän oli aikuinen, ei hän halunnut mennä nukkumaan vaunuun, jossa tuntui vielä lähteneen sielu. Mieluiten hän olisi muuttanut johonkin toiseen vaunuun, mutta se oli noissa olosuhteissa mahdotonta. Esiintyjät asuivat ahtaasti, eikä kenelläkään ollut tilaa ylimääräiselle yöpyjälle.
- Joko muut menivät nukkumaan? Kaatri ihmetteli hiljaista pimeyttä nuotion ympärillä.
- Aikaa sitten, sinunkin pitäisi, lähdemme aamulla varhain.
- Tiedän, en vain haluaisi.
- Onhan sinulla Roki seuranasi.
- Koira on vain koira, ja Rokikin nukkuu mielummin ulkona, kuin sisällä.
- Pyydänkö että Hilde tulee seuraksesi?
- Ei sentään, hyvää yötä, kyllä se tästä, ensimmäinen yö vain on pahin. Huomenna on helpompaa.
- Niin varmasti, hyvää yötä.
Kaatri kiipesi vankkureihin ja pyysi rattaan vieressä lepäävää koiraa seurakseen. Koiran nostettua laiskasti katseensa, Kaatri tuhahti, - No jos nukut mielummin kylmässä, minä olisin saattanut löytää jostain pienen luunpalan, Kaatri sanoi ja seurasi sivusilmällä, kuinka koira nousi hitaasti jaloilleen, venytteli hetken ja seurasi Kaatria. 
- Ei minulla luuta ole, mutta leivänpalan saat ja paljon ropsutuksia, Kaatri huokaisi. - Pitää kysyä tirehtööriltä,  miten rahojen kanssa tehdään. Tarvitsen nyt omaa rahaa, ostaakseni ruokaa, Kaatri mietti ääneen, oikoessaan vuodettaan vankkurin lattialle, vielä hän ei ollut valmis valtaamaan vaunun perällä olevaa suurta vuodetta. 
- Jos huomenna jää aikaa, tuuletan patjat ja hakkaan pölyt pois, laitan omat vällyt ja ehkä opin nukkumaan vuoteessa, Kaatri kuiskasi viereensä käpertyneelle koiralle. 
Aamulla Kaatri heräsi käskeviin huutoihin, seurueessa jokainen tiesi paikkansa, kun karavaani lähti liikkeelle. Kaatri nousi pikaisesti, veti villahuivin hiuksilleen ja astui ulos viileään aamuun. 
- Pistähän töpinäksi tyttö, tirehtööri sanoi piippua poltellen. 
- Joko te olette menossa, Kaatri kauhistui. Illan valvominen oli tehnyt tehtävänsä, hän oli nukkunut sikeämmin kuin aikoihin, eikä tiennyt ympärillään tapahtuvasta. 
- Ei hätää, pyysin Risteriä avuksesi. Hän saa ajaa kärryäsi.
- Osaan minä itsekkin, olen ohjastanut vuosia.
- Tiedän, mutta Rister istuu mielummin kuskinpukilla kuin satulassa.
Kaatri mietti vielä jotain vastalausetta, saadakseen tuon omahyväisen ivailevan miehen pysymään ratsunsa selässä. Ennen kuin yhtään järkevältä kuulostavaa syytä kieltäytyä miehen avusta, ehti hänen mieleensä, mies harppoi hevostaan taluttaen Kaatrin luo. 
- Huomenta pörröpääprinsessa, olet näköjään ihan valmis matkaan, mies nauroi ja sitoi hevosensa vankkureiden perään. 
Kaatri kiipesi takaisin sisään, veti verhon vihaisesti itsensä ja miehen väliin ja polkaisi jalkaansa niin että vaunu heilahti.
- Ihan rauhallisesti siellä, en minä pure, enkä edes pussaa jos et sitä itse pyydä.
Kaatri irvisti pimeään, jos olisi uskaltanut, hän olisi huutanut jotain vastaan. Miestä oli turha rohkaista lisää, tämä nautti ihan liikaa Kaatrin kiusaamisesta. 

Saatuaan vaatteet ylleen, Kaatri kiipesi miehen vierelle kuskin penkille, vaunut lähtivät huojahdellen liikkeelle. Jos hän ei olisi kärsinyt pahoinvoinnista pimeässä liikkuvassa vaunussa, hän olisi mieluusti hautautunut vällyihinsä koko päivä matkan ajaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti